""Sometimes it's hard to find the words to say, I'll go ahead and say them anyway...""
Kohta on kulunut kaksi vuotta siitä, kun parannuin. Se tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta en enää edes itse muista millaista oli olla sairas. Silti mietin asiaa joka ikinen päivä. Toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän.
En olisi halunnut, että syövästäni tulee tabu. Puhun itse siitä paljon, koska se on ollut niin iso osa elämääni. Aivan samoin kun puhun inttijuttuja tai muista suurista asioista elämässäni. Olen kyllä huomannut, että se vaivaa lähimmäisiäni. Välillä tuntuu, että en oikeen enää uskalla sanoa missään mitään, kun taas pilaan illan sanomalla jotain sairauteeni liittyvää, sillä sen jälkeen tulee aina vain syvä hiljaisuus...
Ymmärrän, että johonkin sairauteeni liittyvään asiaan on vaikea kommentoida mitään. Toisaalta ei se elämä sairaanakaan ollut pelkkää itkua ja parkua. Yleensä ne jutut mitä sanon, ovat mielestäni jotain hauskoja juttuja, joita kävi kun olin sairaana. Ehkä huumorintajuni on vaan ollut sitten niin mustaa...!
Syöpä on asia, joka on nykyään esillä joka paikassa. Töissä puhun joka päivä syöpään sairastuneiden ihmisten tai heidän omaistensa kanssa. Toisaalta se liittyy työhöni ja vain enää harvoin sellaiset tilanteet nostavat omia muistoja mieleen. Muuten elämässäni koitan kuitenkin tietoisesti välttää tilanteita, joissa miettisin syöpää. Se on ollut helppoa, koska muutimme uuteen kotiin parantumiseni jälkeen, joten täällä ei ole mitään mikä muistuttaisi taudista. Olen uudessa työpaikassa, eivätkä työkaverini tiedä siitä, että olen joskus ollut sairas. Mutta esimerkiksi toisten nuorten syöpäpotilaiden blogeja en enää voi lukea, koska se nostaisi uudelleensairastumisen pelon pintaan.
Uudenvuodenlupaukseni on se, että yritän olla puhumatta mistään syöpään liittyvästä asiasta. Mielestäni en enää hirveästi niistä puhukkaan, mutta tuntuu, että porukassa aina päästelen sammakoita suustani. Haluan ehdottomasti olla teidän kanssa, rakkaat kaverini, mutta välillä tuntuu, että vain latistan tunnelmaa. Joten sovitaanko, että jos satun päästämään jotain höpöhöpöjä suustani, niin ehdottomasti vain jatkatte puhumista. Minä koitan itse keskittyä niihin kivoihin juttuihin, joita elämässämme on PALJON! :)
Hyvää Uutta Vuotta kaikille! :)
ihana kuulla että olet 2v ollut terveenä =) Itellä tulee vuosi nyt viime hoidoista ja hyvin on mennyt.. Nyt tammikuussa on taas kontrolli ja peukut pystyyn...
VastaaPoistaMulla on myös tammikuussa kontrolli! Hyvin se menee meillä molemmilla! :)
PoistaVielä kommentti ennen kuin tuo puhumattomuuslupaus astuu voimaan ;) Itse mietin syöpää sairastaneen nuoren äitinä, että kuinka paljon tästä voi oikein puhua. Olen huomannut saman vaivautuneisuuden. Toinen vaihtoehto on kauhistelu, mikä on parempi kuin vaitiolo. Jos ei synny mitään vuorovaikutusta, jää itselle kauhea morkkis. Mitä menin puhumaan... Minusta jokaisen, jota syöpä on koskettanut tulisi saada puhua asiasta muillekin kuin niille, joille kuuntelusta maksetaan. Toivottavasti kaverisi jaksavat kuunnella ja ymmärtävät, kuinka tärkeää puhuminen on. Jos joltakin kuolee läheinen, saa hän puhua siitä aina kun on tarvetta. Miksi sitten vakavasti sairaana ollut ei saisi? Sulle hyvää uutta vuotta. Vanhana kääkkänä neuvoisin, että tee niin kuin susta tuntuu. Lopeta puhuminen vasta sitten kun siitä on sinulle itsellesi enemmän haittaa kuin hyötyä. Lämmöllä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! :) Vähän kyllä harmittaa, että siitä kaikesta avoimuudesta huolimatta tuli tabu.Ehkä on jo kuitenkin aika lopettaa asiasta puhuminen, niin ei tule itsekkään niin mietittyä sitä. :)
Poista